ILMAINEN TOIMITUS yli 100€ tilauksille.

Reppu

Ostoskori on tyhjä.

HISTORIA

Kylmäkuivaus on eräs parhaita ja toimivampia ruoan säilytystapoja. Etelä-Amerikassa Andien vuoristossa asuvat intiaanit keksivät kaksi vuosisataa sitten, että kun jäätyneen ruoan vie korkeammalle vuoristoon, jossa ilmanpaine on alhaisempi, jääkiteet alkavat höyrystyä eli sublimoitua. Kylmäkuvaus toimii sublimaation kautta, jolloin vesi muunnetaan vakuumin avulla kiinteästä olomuodosta kaasumaiseen, nestemäisen olotilan jäätyä väliin. Koska valmiiden tuotteiden vesipitoisuus on alhainen, niihin ei tarvitse lisätä säilytysaineita. Tällaisen teknologian avulla voi säilyttää laadukasta ruokaa pitkään, valmistusprosessista ja pakkauksesta riippuen voi kylmäkuivatun tuotteen säilyvyysaika olla jopa 25 vuotta. Tällaista menetelmää ruokien säilyttämiseen alettiin laajemmin käyttää 50 vuotta sitten Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen muonituksessa.

TUTUT MAUT

Meidän valmistusprosessi täyttää kaikin puolin eurooppalaiset vaatimukset. Valmistamme ensin täydellisen ruoan, jossa kaikki ravinteet ovat tarkoin tasapainossa ja joka maistuu aivan kotiruoalta. Emme käytä turhia lisäaineita, jotka suurentaisivat keinotekoisesti ruoan kalorimäärää. Meidän ruokien tarjoama energia on oikeaa energiaa ja tarjoaa oikeanlaista ravintoa myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa. Meidän ruokien kehittäjät tietävät hyvin, miten tärkeää on tarjota kaukana kotona tuttuja makuja, jotka auttavat osaltaan lievittämään koti-ikävää. Olemmekin sen johdosta asettaneet ruoan tutun maun ja tekstuurin etusijalle. Täydellisen maun lisäksi pidämme tärkeänä myös ruoan kaunista esille asettamista, sillä ihminen syö myös silmillä.

Kaikki valmisruoat kylmäkuivataan eli yksinkertaistetusti sanottuna ensin pakastamme ruoan nopeasti ja aloitamme sen jälkeen lämpötilan hitaan nostamisen. Tämän pitkän vakuumikammiossa toteutettavan prosessin aikana poistetaan ruoasta 99,7% sen sisältämästä vedestä, mutta vitamiinit ja ravintoaineet säilyvät, ruoan ulkonäkö ja maku eivät muutu. Jos ruokaan lisätään ennen nauttimista vettä, sen alkuperäinen koostumus ja muoto palautuvat ja ruoka maistuu aivan tuoreelta ja herkulliselta.

Äärimmäisissä olosuhteissa on hyvä tietää, että kaikki meidän valmistamamme ruoat ovat ensin kypsennettyjä ja sen jälkeen 100% kylmäkuivattuja, joten ne voidaan nauttia myös vettä lisäämättä eli kuivamuonana. Ruoan voi valmistaa myös pelkällä kylmällä vedellä, mutta silloin kuluu annoksen valmistumiseen hieman enemmän aikaa. Mutta parhaan makuelämyksen saa, jos nauttii lämmintä ruokaa.

8 VUODEN SÄILYVYYSAIKA

Tämän ainutlaatuisen valmistusmenetelmän ansiosta voimme tarjota 8 vuoden säilyvyysaikaa. Myös tämän ajan umpeuduttua on ruoka edelleen syötävä, sillä on käsitelty 99,9% kuivaksi, joten bakteerit eivät pääse siinä lisääntymään. Ruoan maku ja rakenne saattavat ajan mittaan tietenkin jonkin verran muuttua ja sen johdosta on suositeltava ”parasta ennen” aika tällä hetkellä 8 vuotta.